maanantai 23. helmikuuta 2015

040: 10 parasta blogia.

Keräsin kasaan 10 omasta mielestäni parasta blogia. Mihinkään järjestykseen en niitä osannut laittaa, liian vaikeaa. Luen yli 50 bligia (joista vain yksi ei ole eläinblogi), joten jos blogisi ei tässä listassa ollut, ei se tarkoita, ettenkö pitäisi blogistasi!

Little more sonic blog

Alkuun blogi, josta varmaan kukaan teistä ei edes tiennyt. Little more sonic blog on suomen tällä hetkellä ainoa suhteellisen aktiivinen Doctor Who blogi! Suurinta osaa teistä tämä blogi ei varmastikkaan kiinnosta, mutta itsellä on suurta kiinnostusta tätä kohtaan. Fic:it  ja muut tekstit ovat todella kiinnostuneita, ja olen aina innoissani uuden postauksen tultua. Blogi kuitenkin saisi olla aktiivisempi, ja tekstien laatu on vähentynyt vuoden aikana. Vuosi sitten blogi olikin paremmassa janassa, ja tykkään välillä lueskella myös niitä vanhempia tekstejä sieltä. Myös Fic:ien pituus ja laatu on kärsiny huimasti. Kaikesta huolimatta tämä on yksi suosikkiblogeistani. Piste.


Waldgeistory

Luen monia hevosblogeja, mutta tämä on ainoa, joka on iskenyt kunnolla. Tekstit käsittelevät laajasti eri asioita ja teksti sekä kuvat ovat laadukkaita. Banneri on mielestäni aivan ihana. Wallukin on niin söpö. En ole varma, mistä se johtuu, että pidän nimenomaan tästä blogista, mutta niin minä vain pidän! Tästä blogista en nyt keksi moittimista, kun en tätä ole kovin pitkään seurannut (paitsi, että edellinen, hyvin vähän aikaa ollut banneri, ei ollut minun mieleeni).


Elämää Töpöhäntien kanssa

Tätä blogia olen seurannut aina niin pitkään kuin olen omistanut kanin. Kanit ovat suloisia, ja ihailen porukan hyppytaitoja. Minusta oli myös todella kiva seurailla poikasten kasvua tässä vähän aikaa sitten (joskin, se vain pahensi hirveää poikaskuumettani). Banneri on hieno. Tekstit selkeitä ja kuvat suhteellisen hyvälaatuisia. Ei mitään erityisempää moittimista.

Luppaunelmia.

Tämä blogi on minule hyvin uusi tuttavuus, mutta olen jo tykästynyt siihen. Pidän bannerista, kovasti, en vain tiedä, mikä siinä oikein iskee minuun niin hirveästi... Jostain syystä pidän myös kirjoitustyylistä. Kuvat on laadukkaita. Onmppu ja Lilli ovat valloittavat lupat. Samalla, kun kirjoitustyyli on mielestäni kiva, siinä myös jokin häiritse minua, mutta se ei ole kirjoittajan vika, en edes tiedä, mukä siinä häiritsee.

Pupunpaja

Pupunpajasta ei voi olla pitämättä. Pinja on suloinen, eikä kuvissa tai tekstissä ole moitittavaa. Lisäksi omistajan askarteluja, rakenteluja ja käsitöitä on mukava katsella. Lisäksi pupunpajan valjaita on pakko himoita. Ainoa moittimisen aihe on banneri, joka ei oikein iske, vaikka varmasti vaivalla on tehty.


Vautihirmut

Vauhtihirmut-blogissa vaikuttaa olevan melkein kaikki hyvin. Ulkoasu on mahtava, kanit söpöjä, teksti on mielestäni varmaan parasta (toki, muut voivat olla eri mieltä, mutta minusta teksti on todella mukavaa lukea). Kuvien laatu on hyvin vaihtelevaa, mytta kyllä niistä aina selvää saa. Suvi vaikutaa todella mukavalta ihmiseltä, johon joskus haluaisin tutustua.
Nöpönenulit

Nöpönenulit-blogissa on laadukkaat kuvat ja tekstit, suloiset kanit ja mukavan pituiset postaukset. Blogista en keksi mitään "erikoisempaa" sanottavaa, mutten mitään moittimistakaan

Bunny life!

Tämä on jaetulla sialla Jump by jump:in kanssa suosikkibloginani. Banneri on hieno, mutta yksinkertainen. Tekstit ovat kivoja lukea, ja postaukset sopivan pituisia. Kuvat ovat laadukkaita, joskin hämärällä otetut kuvat ovat välillä aika hämärähköjä. Myös tässä blogissa on päässyt seuraamaan poikasten kasvua (ja poikaskuume kasvaa). Kanit ovat hyviä hyppimään, ja niiden hyppyjä ihailen suuresti (itsellä kun ei ole hyppykania, jonka kanssa käydä kisoissa, mutta ei se haittaa...).

Jump by jump

Kuten mainitsin jo aiemmin, on tämä toinensuosikki blogeistani. Tekstit jakuvat ovat kivoja ja videoita tulee mukavan usein. Bannerion hieno, joskin olisin kaivannut talvisempaa mallia talvella... Lisäksi täälläkin on hyppykaneja + valloittava Naomi.

Kolme niin erilaista persoonaa

Kyllä tähän listaan yksi koirablogikin pääsi! Tämän blogin ulkoasu on vain totaalisen mahtava. Teksti on ihan mukavaa ja asiat kivoja. Syy siihen, miksi tämä blogi nousee muiden koirablogien ylitse, on kuvat (ja se upea ulkka), jotka todella ovat upeita ja hyvälaatuisia, niissä todella on tuo hetki melkein käsin kosketeltavissa. Teksti ei aina ole tyyliltään minun mieleeni, mutta kuvat kyllä aina korjaa kaiken.

Mitäs pidette tästä postauksesta, ja löysitkö lukulistallesi jonkin uuden blogin? Entäs, millaisia postauksia haluaisitte lukea? Laittakaa myös videoideoita tulemaan!

torstai 19. helmikuuta 2015

039: Kanien tavarat videolla

Tänään kuvasin tämmöisen videon. Sen kuvaamiseen, editoimiseen ja Youtubeen lataamiseen meni se 3-4 tuntia, ja kaikkein kaameinta oli sen, että suurimman osan päkistä jouduin ottamaan uudelleen vähintään kerran, sillä kamera reistaili, pitäisi kokeilla kuvata äidin kameralla, jos se vaikka toimisi paremmin... Siinä ovat kaikki meidän kanien tavarat, jotka eivät ole häkeissä. 
Muuten meille kuuluu ihan hyvää. Tytöt alkavat tottumaan toisiinsa, joten saa nähdä, saadaanko nuo vihdoin jossain vaiheessa yhteen. Muuten ei kotirintamalla mitään uutta.
Haluan myös kiittää kaikkia 11 lukijaani, jotka jaksavat kuulumisiani kuunnella. Haluan myös muistuttaa, että arvonta tulee, kun lukijoita on 20-50, ja vaikka sinne on vielä reilusti matkaa, uskon, että kyllä se täyteen saadaan. Arvonnan palkintoja olenkin jo alkanut katsella ja miettiä.
Kukkan tuskin on muuten huomannut, että olen vaihtanut YT kanavakseni Tähtilemikit, käykää tilaamassa! 
Ensiviikolla käyn rippikouluni ja pääsen ripille 1.3! 

Nyt päästän teidät videon pariin!
https://www.youtube.com/watch?v=4k2QKFthWMA

Pahoittelen hirveästi, etten saanut videota tähän suoraan, kun blogger ei tunnistanut, edttä olisin tehnyt mitään uutta videota!

torstai 12. helmikuuta 2015

038: Ystävänpäiväkortteja

Muokkasin muutamasta kuvasta ystävänpäiväkortteja, ja niitä saa vapaasti käyttää :).



Voin myös muokata toisten kuvia samaan tyyliin, jos haluatte c:

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

037: Edelliset marsuni

Kuten varmasti osa tiesi, on minulla enen kaneja ollut marsuja. Tänään katselin koneelta vanhoja kuvia, ja ai että kun tuli ikävä. Samalla huomasin, etten myöhempiä marsujani, eli Lilliä ja Liloa, tullut hirveästi kuvailtua, joten niiden kuvia on vain puhelimella, siispä nyt saatte tyytyä kuviin Lotasta ja Lolasta.

Mutta kerronpas nyt pikkaisen edesmenneistä pikku kavereistamme:

Lotta
Ensimmäinen marsuni, ja voi kun se oli ihana! Niin sylikiltti ja rakastavainen, helppo käsitellä yms. Sain sen tutuiltamme, kun se oli n. 2v. En tuolloi n tiennyt marsuista mitään, menimme van yksi päivä tutuillemme, ja siellä itseäni pari vuotta vanhemman tytön kanssa katselimme hänen eläimiään, hänellä oli myös sokea kani ja gerbiili (hehheh, kolme laumaeläintä ilman kaveria...), ja ilmeisesti puuhaa oli liikaa 5 lk.tytölle, sillä hän vain yht'äkkiä kysyi, haluaisimmeko Lotan, en ollut varma, olsiko isä antanut sen ottaa, mutta menimme isäni luo alakertaan ja kysyimme, ja vastaus oli ''katsotaan''. Menimme kotiin, ja siellä vanhammat keskustelivat asiasta. Sillä älin minä luin ikivanhaa pieneläinkirjaa, jossa oli todella vanhentunutta tietoa marsuista, mutten sitä tuolloin tiennyt. Lotta oli Brindle väriltään, ja se oli rodultaan silkkimarsu, jolla oli paperit (kasvattaja ollut fiksu, ja liimannut hoito-ohjeet osittain paperien päälle, joten ei ne olisi näytteyissä mennyt...). Luonteeltaan aivan totaalisen ohana, ja kyllä, tätä marsua on kaikesta kovin ikävä. Lotta kuoli vanhuuten 5-6 vuoden iässä

Lola
Kun lainasin kirjastosta pari uudempaa marsukirjaa, minulle selvisi, että marsu tarvitsee kaverin, äidiltä pitkään sitä pyytelin, ja sain lopulta luvan. Äiti löysi herttaisen pikku marsun myynnistä haminasta, ja sitä kävimme katsomassa. Vaikka meidän piti käydä vain katsomassa, lähti Lola mukaan jo sillä reissulla. Sitä oli ilmeisesti käsitelty vähän pentukodissaan, sillä se ei koskaan tottunut kunnolla nostamiseen. Luonteeltaan se oli hieman arempi, mutta silti kiltti ja rakastettava. Ne olivat Lotan kanssa kuin paita ja peppu. Rodultaan se oli rex-marsu ja väriltään trocolor.Ikävä kyllä Lola kuoli jo 2 voden ikäisenä, ja eläinlääkäri epäili sairaudeksi astmaa, ikävää, että meille sattui juuri se astma marsu. Lolan kuolemasta sitten alkoi se marujen kuoleminen meillä, ja menetin siis 4 marsua vuoden sisällä, ''hassua'' kyllä, kaikki eri syistä.

Lilli
Huonoista oloista meille tullut Tricolor rusettimarsu. Se oli jo yli 3v. vanha meille tullessaan. Se oli hyvin pelokas, eikä se oikein luottanut kehenkään. Tämän marsun kanssa saavutin eniten, sillä se oppi luottamaan ihmisiin, jonka jälkeen oli oikein ihana hellyydenkipeä marsu. Lotta ei oikein hyväksynyt sitä, mutta sieti sen, yhtenä päivänä Lotta oli kuollut, vanha marsu oli suruissaan lähtenyt pareemmille mussuttelu niityille. Lillille hnakimme kaveriksi Lilon. Eräänä päivänä Lilli sairastui, sen kyljet olivat täysin kaljut ja silmät sumeat. Veimme sen eläilääkärille, jossa ei selvästikkään osattu sitä hoitaa, meille sanottiin ''ehkä se on ylisiisti ja napsii karvat kyljsitään, ja 45€ käteen kiitos'', seuraavana iltana pidin sitä itku kurkussa rätissä sylissäni ja yrtin pipetillä syöttää ja juottaa sitä, ja siihen syliini se kuoli. Olen ainaisesti vihainen tuolle eläinlääkärille, enkä koskaan minkään eläimen kanssa tule tuolla vastaanotolla käymään.

Lilo
Saimme sen eläinsuoje yhdistykseltä reilu 4v:nä, kun kasvattaj oli sen sinne viiden muun masun kansa sinne hylännyt, kun ei enää pentujen teettämiseen käynyt, murrr. Se oli hyväkuntoinen ja ja kesy marsu, se oli todella fiksu, ja tykkäsi, kun sai huomiota. Opetin sille temppuja, joita se oppi todella nopeasti. Rodultaan se oli rex-marsu ja väriltään Crest Buff, alikuvioituneella otsakuviolla. Yhtenä maanantaina se sairastu flunssaan, ja varasimme sille eläinlääkärin ajan, mutta saimme sen vasta seuraavalle maananataille. Pidin siitä huolta, ja huolehdin, että se joi ja söi jotain, keskiviikkona sen kunto kuitenkin romahti, eikä se jaksanut liikkua, torstaina se ei enää jaksanut taistella, vaan kuoli torstain aikana.

Kaikki tytöt olivat ihania persooniaan, enkä tajua, miten minulla oli voinut olla niin hono tuuri marsujen knassa, kun kuitenkin minua kenuttiin marsuejn hoidosta useammalta taholta ;(. Nyt kun katselin yhdeltä sivulta tyttöjen värit, kun en enää niitä ulkoa muistanut, niin tuli taas hirmuinen marsukuume ja ikävä omia tyttöjä ;((.



Lotta (oik.) & Lola (vas.) Lolan ekana keväänä seikkailemassa sohvalla.
 Tämmöisiä pikkuisia meillä on asutellut, vai voi että kun on ikävä!
Laura muuten teki mulle uuden bannerin, kiitos kovasti!!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

036: Kuinka tärkeitä lemmikkini ovat minulle?

Kun Bunny life!-blogissa julkaistiin tämä postaus, ja kun siihen pikaisesti kommentoin, tajusin, että voisin jatkaa selittämistä loputtomiin. Lopulta tajusin, että siitä tulisi jopa kokonainen postaus, joten tässä sitä ollaan.
Monet ei vain ymmärrä, että miten tärkeitä eläimet on mulle, ei aina edes ne, joilta niitä löytyy. Noin puolet kaveripiiristäni vähättelee eläimiä täysin, eivät ymmärrä mitä ihanaa niissä on, heittävät paskaa läppää yms. Liian usein kuulen "Hei tuo se Mila kouluun, haluun kanipaistii" tai "Hyppää roskii kaninrakastaja" tai "Kuinka paljon suuttuisit, jos söisin Brändin" tyylisiä lauseita. Minua myös huomautellaan usein mm. kaninkarvoista vaatteissa. Yleensä nämä lauseet tulee, joko ihan asiaan kuulumartomilta henkilöiltä (kuten luokkani pojilta), mutta myös joskus kavereilta (en nyt nimeä ketään, mutta tunnistavat kyllä itsensä, jos tätä lukevat, ja voin sanoa, että eka kerta oli vain hassua läppää, muttei se tarkoita, että pitäisin siintä, että heitätte semmoista läppää koko ajan). "Hassuinta on, että muut lemmikin omistajat eivät tämmöistä kohtelua saa, ainoastaan minä, jolla on useampia ja useaa eri lajia. Jostain syystä myös se, että minulla on nimen omaan hevonen ja kanit, eikä esim. montaa koiraa ja kissaa, saa ihmiset tämmöisiksi. Mitä kanit ja hevoset on muka teille tehnyt? Myös se, että harrastan lemmikkieni kanssa, näyttäisi olevan osalle ongelma. Myös ratsastusta haukutaan silmittömästi. "Ei se ole liikuntaa" "Hevonen kuuluu leivänpäälle", tosi hauskaa... Jotkut eivät edes tulla meille, koska mulla on kaneja. Ja kaiken kukkuraksi, eläinblogin pitämien on kuulemman tosi tyhmää ja älytöntä.
Miksi sitten kestän tämmöistä kohtelua, nehän ovat "vain" eläimiä.
Eläimet ovat minulle rakkaita monesta syystä. Minua on kiusattu ala-asteikäisenä, ja kun kukaan muu ei tukenut mua, oli kotona aina lemmikit odottamassa ja tukemassa. Ne osoittavat kiintymystään, ja eivät tuomitse. Elämäni keskipiste ovat eläimet. Jo pienenä (silloin, kun olin koulussa yksin) tajusin, etten pakosta tarvitse ihmisiä ympärilleni, kunhan minulla on lemmikkini. Koulussa aina odotan, että päivä loppuu  eikä se johdu siintä, ettenkö siellä viihtyisi, vaan haluan kotiin parhaiden ystävieni luo. Vaikka minulla on ihmisystäviä, eivät he pystyisi koskaan korvaamaan eläimiäni. Joskus (aika usein siis) joudun kieltäytymään kavereitten "voitko olla" pyynnöistä, tai, voisinhan mä sinäänsä olla, mutta lemmikkini kaipaavat mua, lemmikit VS kaveri, lemmikit voittaa (sori vaan kaverit, joista osan tiedän lukevan tätä). Lemmikit eivät koskaan hylkää minua, mutta, ikävä kyllä, ihminen tekee sitä yllättävän useinkin (ja tämmöisiä olen elämässäni kokenut liikaakin). Osasyy, miksi lemmikit on tärkeämpiä kuin ihmiset, on se, että ajan myötä olen menettänyt louttamukseni muihin ihmisiin, minulle on tehty liikaa pahaa, minulle on oltu liian ilkeitä, minut on hylätty yksin liian monta kertaa, salaisuuksiani on kerrotuu toisille liian useasti, ja, vaikka nyt on kaveripiirini luotettava, ja osaan valita nytkyään ystäväni paremmin, on kaikki tämä kohtelu jättänyt minuun jälkensä. Lemmikit eivät koskaan tekisi minulle pahaa, tai olisi ilkeitä, eivät koskaan kertoisi toisille salaisuuksiani, tai hylkäisi. Jostain syystä, myös muutama pitää lemmikkejä, etenkin kaneja, iljettävinä, kaveri: "Hei sulla on polvenpäällä nöyhtää" ja nappaa sen pois, minä: "Mistä vetoo, et se oli kaninkarva?", kaveri "Hyi, ja mä viel koskin siihen D:!!!". (Tämä on suunnattu erityisesti eräälle kaverilleni, tunnistaa kyllä itsensä, jos tätä lukee). Miettikää nyt, jos eläin pitäisi sinua ällöttävänä, ja kohtelsi noin, voi kumpa ne osaisi sanoa tämmöisille ihmisille pari valittua sanaa.
Lemmikkien hoitaminen on myös todella rentouttavaa, ja pidän myös siintä, että joku on riippuvainen minusta, ja tykkään hoitaa niitä. Mikään ei ole rentouttavampaa, kuin puuhailu lemmikkien kanssa. Monia iljettä jo ajatus istua tunteja kaninkakan keskellä, mutta minua se ei häiritse. Karsina tai häkin siivous on oikein mukavaa. Koiran yhteiset ulkoilulenkit eivät ehkä pysty olemaan mitään juoksulenkkejä, vaan pysähtelemme usein, mutta lenkillä on paljon järkevämpää käydän koiran kanssa, kun siellä yksin juosta. Lemmikit ovat elämäni keskipiste, ja ilman niitä, en olisi tässä. Olen selvinnyt masennuksestakin näiden kanssa, aina jos on pahamieli, lemmikit auttaa. Monet kaveri nauroivat, aivan kuin se olsi ollut  itsi, kun sanoin, että luultavammin en enää haluaisi elää, jos minulta vietäisiin lemmikkini, mutta se on totta, että eläinten takia elän, jos minulta vietäisiin elämäni tarkoitus, mitä kärkeä olisi enää elää.
Lemmikkien takia myös luovun paljosta. mm. Minulla voisi olla uudenuusi puhelin, mutta ostan mielummin ruokaa lemmikieille. Voisin olla kesää viikon yöriparilla, mutta käytän hiihtoloman päiväripariin, että voisin olla lemmikkieni kanssa. Vosin omistaa sohvan huoneessani, mutta mielummin takaan kunnon tilat kaneille, ja paljon muuta.
Voisin jatkaa selittämistä loputtomiin, mutta tässä lyhyt (tai vähemmän lyhyt) pintaraapaisu siintä, kuinka paljo nrakastan lemmikeitäni.

Nyt viikonloppuna ei ole tullut postausta, koska olen ollut riparini kahdella ensimmäisellä kokonaisella päivällä.

maanantai 2. helmikuuta 2015

035: Ei auringonpaistetta meilläpäin.

Ei, otsikko ei viittaa säähän, vaikka aurinko ei tosiaan ole paistanut päiviin, vaan meillä on stanut jo vaikka kuinka lunta. Asia koskee Milaa ja Claraa, olen tässä yrittänyt totuttaa niitä, ja epäonnistunut. Tytöt vai tappelee ja jataa toisiaan, tänään kuitenkin kävi pahin. En tiedä mitä tarkalleen tapahti, mutta Mila huusi vihaisena ja molemmat jahtasivat toisiaan. Sain erotettua heidät, mutta me kaikki olimme ihan tolaltamme. Clara meni häkkinsä nurkkaan ja en tiedä, "syyttääkö" se minua tapahtuneesta. Mila murisi kaikille, ja kun silitin sitä se PURI minua. Itse sain hermoromahduksen ja epätoivontunne sai hetkeksi vallan. Mutta, kuten olen itse sanonut, ei KOSKAAN saa luovuttaa, ja nyt ollaan jokainen vähän rauhoituttu ja Milakin on taas suunnilleen oma itsensä. Minun hermoromahdukseni johtui lähinnä sii tä, ettei Mila vaikuttanut onnelliselta, ja sitä varten hankin toisen kanin, että Mila olisi onnenlinen. Luulen, etten yritä enää hetkeen yhditää tyttöjä, ja pidän ne vain naapureina, jolloin niistä on toisilleen seuraa. Pelkään myös, ettei Clara opi luottamaan, mutta eiköhän se aikananssa, sillä monen muukin kani on ollut arka alkuun (kuten blogeista voi päätellä). Toivottakaa onnea, lähden etsimään auringonvaloa täältä pohjolasta. Toivottakaa onnea :D (elikkäs kyllä mulla ja kaneilla menee ihan hyvin, mutta tytöt ei tuu toimeen, ajattelin vain sanoa, ettei joku saa käsitystä, että koko juttu hajoaa käsiin).