sunnuntai 31. toukokuuta 2015

060: Cleo 6kk, mitä elämä on tuova tulevaan?

Nyt on kesäloma alkanut ja postaustahti kiihtyy! Eilen jaettiin todistukset ja ka. oli 9.3 ei yhtään paha... Nyt vietetään hyvin ansaittua kesälomaa!
Eilenhän Cleo rakas täytti ne kriittiset 6 kk. Tämä ikä määrää hyvin paljon kanin iässä, mutta etenkin tämän kanin. Kerronkin nyt teille tulevaisuuden suunnitelmista.
1. On ollut ihan alusta asti (siis siintä saakka, kun tiesin Cleon olevan poika) selvää, että Cleo kastroidaan täytettyään 6 kk. Ensikuun puoliltavälin Cleolle varataan ell. aika kastraatiota varten.
2. Varoajan pupuset asuvat tietty vielä erillään, saavat kuitenkin nuuskia yms. ja muuten viettää normaalia elämää.
3. Varoajan jälkeen katsotaan, alkaako Cleo astumaan Milaa kovinkin pahasti/alkaako kanit tappelemaan, tarvittaessa otetaan aijemmin suoritettu totutus prosessi uudelleen. Uskon kuitenkin, että kaikki menee hyvin.
4. Kanien on tarkoitus muuttaa yhteen asumaan siihen kaksikerroksiseen, missä Cleo parhaillaan majailee, siihen rakennetaan mahdolliseti kolmas kerros, mutta en ole varma, onko siinä järkeä, koska kun kanit asuvat yhdessä, voin pitää molempia päivät vapaana kanihuoneessa.
5. Tehdaahäkki jää tyhjilleen ja siirretään varastoon. Kanit elää mukavaa elämää nauttien kesäpäivistä, jos kaikki menee hyvin, niin tässä tilanteessa ollaan heinäkuun puolessavälissä :3.

lauantai 30. toukokuuta 2015

059: Paljon onnea Brändi 18v!

Eilen Brändi täytti jo 18v! Synttäripäivää vietettiin niin, että endin minä ja siskoni ratsastimme sen, sitten se sai viettää aikaa laitumella ja sai kakun c: Onnea Brändi!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

058: TET Pet Store Kotka

HOlin maannantain ja tiistain TETissä Pet Storessa. Tämä kahden päivän jakso oli todella mukava. Minulla oli töitä molempina päivinä 10-16. Minun lisäkseni siellä oli kaksi about lukioikäistä työharjoittelijaa. Työnkuvaani kuului eläinten tilojen siivous ja eläinten käsittely.

Maanantai:
Saavuin paikalle, minulle näytettiin nopeasti paikkoja. Odotin, että työharjoittelijat saapuvat. Siivosin liikkeen omien eläinten häkit (liikkeellä oli omia eläimiä takahuoneesa). Kahdentoista aikoihin söin luonaan ja aloimme puoli yhden aikoihin siivoamaan akvaarioita. Saimme homman valmiiksi vähän ennen neljää ja sylittelin loppupäivän kaneja ja paria marsua.

Tiistaina odotin taas hetken työharjoittelijoita, heidän saavuttuaan siivosin isompien myytävien häkit. Laitoimme yhdelle uroskääpiölupalle oman häkin, sillä sen kaverit purivar ja kiusasivat sitä. Kahdentoista jälkeen söin lounaan ja vähän ennen yhtä rupesimme akvaariopuuhiin. Olimme valmiita jo puoli kolme, jolloin aloin käsittelemään kaneja. Kolmelta myyjä pyysi työharjoittelijat inventoimaan tavaroita ja minä lähdin auttamaan. Inventointi oli yksitoikkoista, mutta kivaa. Loppupäivästä käsittelin vielä paria kania.

Anteeksi tämä epäaktiivisuus! Onnollut hirveästi kaikkea, mutta tällä viikolla lupaan parantaa tapani. Ja kohtahan on kesäloma!

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

057: Uusi harrastus

Kiirettä pitää ihan hirveästi, kun kokeita piisaa yms... Kirjoittelu tänne jää hieman taka-alalle... Mutta pian on kesäloma ja kirjoittelu jatkuu normaalisti c:

Kuten kaverini tietävätkin, olen alkanut harrastamaan jousiammuntaa. Treenit on kerta pari viikkoon, ja olen harrastanut pari viikkoa. Todella mukava laji, mutta kun aletaan oikein sitä tekemään, on se yllättävän haaatavaa. Se on hyvin rauhoittavaa yms. Jousiammunta tulee olemaan se 'viimeisenä mietitty' harrastus, eli ratsastus, eläimet yms. on edelleen ykkösenä ja en mene harkkoihin, jos minua tarvitaan muualla. Omaa jousta minulla ei vielä ole, vaan ammun seuran jousilla.
Tämä oli tämmöinen pikapostaus, mutta palataan ensiviikolla (heh, tätä viikkoa on jäljellä pari tuntia :D)
Kuva lainattu googlen kuvahausta.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

056: Äitienpäivän kuvailut

Tänään vietettiin äitienpäivää hyvin aurinkoisissa merkeissä. Käytin tilaisuuden hyväksi, ja kuvailin hieman.


















Hyvää äitinepäivä!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

055: Myydään vanhaa marsutavaraa yms.

Tänään löysin vintiltämme muutamia marsutavaroita, jotka oli sinne laitettu odottamaan sitä, että ehkä joskus meillä on vielä marsuja. Marsuja ei kuitenkaan meille enää tule, vaikka niin ihania ovatkin, joten laitan näitä tavaroita myyntiin :). Kaikki tuotteen on ostettu ennemmin tai myöhemmin joko Faunattaresta tai Musti & Mirri:stä. Kaikki tuotteet ollut marsuilla käytössä. Jos hinnoissa mättää jokin, niin tule toki ehdottamaan parempaa hintaa.

1. Pajusilta
Pituus: 28 cm.
Leveys: 17 cm.
Lähes käyttämätön, ihan pikkuisen jyrsitty.
Puhdistettu käytönjälkeen kahdesti 'höyryttämällä' (semmoinen laite, josta tulee kuumaa höyryä ja tappaa kaikki bakteerit yms).
Maksanut uutena 8-10€
Hinta 5€

2. Beige ruokakuppi.
Tilavuus: 1,5 dl.
Ei käytönjälkiä.
Maksanut uutena: 6€
Hinta:3€

3. Messinkinen kalteriin ripustettava ruokakippo.

 Tilavuus: 2,5 dl.
 Lähes uuden veroinen.
Tämän avulla saa eläimet kätevästi venyttelemään.
Pesty käytön jälkeen kahdesti.
Maksanut uutena: 5-8€
Hinta: 3€










4. Valkoinen ruokakippo marsukuosilla.
Tilavuus: 3,5 dl.
 Lähes uudenveroinen.
Pesty käytön jälkeen kahdesti.
Maksanut uutena: 9€
Hinta:5€

5.Oranssi ruokakippo
Tilavuus: 1,5 dl.
Samassa kunnosa, kuin ostaessa. Pohjasta puuttuu maalia yhdestä kohtaa.
Pesty käytön jälkeen kahdesti.
Maksanut uutena: 7€
Hinta:3€
6.Pienten jyrsijöiden/akvaarion 'pesäkenkä'
Pituus: 12cm.
Hieman kulumaa pohjassa.
Pesty kerran käytön jälkeen.
Ei mitään hajua alkuperäisestä hinnasta.
Hinta: 2€

Yhteishinta:18€. Haku mieluusti meitä, Kotkasta. Vaihtoehtona voi olla postitus, jos ostaja maksaa postikulut.

perjantai 1. toukokuuta 2015

054: Hyvää vappua!


Hyvää vappua meiltäkin!

Meillä vappua on vietelty kanien kanssa ulkoillen. Käytin siis molempia kaneja ulkona, sää oli miätä ihanteellisin ja sainb tosi kovoja kuvia.